Ympyrä sulkeutui

Olen palannut Ilmajoen seurakunnan palvelukseen. Otin vastaan minulle tarjotun entisen oman virkani sijaisuuden. Yritystäni MIkamediaa yritän pitää hengissä viransijaisuuden hoidon ohessa, onhan kysymyksessä vain sijaisuus ja johonkin on sen jälkeen palattava. Oikeastaan en hetkeäkään epäröinyt, kun sijaisuutta minulle tarjottiin. Sen verran on tullut pohdittua neljä vuotta sitten tekemäni ratkaisun järkevyyttä, että teki mieli käytännössä kokeilla, miltä se nuorisotyö taas tuntuu. Nyt aloitettuani työn on ainakin selvinnyt se, että vanha vakaumus ja näky ei ole kadonnut mihinkään. Ikää on tullut lisää ja se vaikuttaa tapaan, millä työtäni tulen tekemään, muuten mennään entiseen malliin. Maata Näkyvissä -tapahtumassakin juuri käytiin ja sain sieltä jopa itse evästä elämääni. Olin koko tapahtuman ajan jonkinlaisessa puhuttelussa. Näistä seurakuntatyön ajatuksista ehkä tulevaisuudessa tarkemmin tällä foorumilla.